Soledad, mitä etsitkään
yksin, nyt kun on aamuyö?
Etsinpä mitä etsinkään,
se miksi teitä liikuttaa:
lienen kai luotu etsimään,
itseäni ja riemuani.
Paksujen verhojen läpi siivilöityvän valon määrä vaihtelee... puolipilvinen aamu siis. Pysyn peiton alla vielä hetken ja annan unen jatkua. Onneksi olen jälleen nukkunut hyvin, yöllisistä yskänkohtauksista huolimatta. Evangelinan antaman lääkkeen avulla sentään nenä pysyy auki, on helpompi hengittää.
Yhdeksän aikoihin nousen kuitenkin ylös ja avaan verhot. Istun terassillani aamuauringossa hetken ja haikeana pohdin kotiinlähtöä. Tätä maisemaa tulee ikävä...
Aamutoimien ja laukun pakkaamisen jälkeen laskeudun alas hotellin vastaanottoon. Maksan huoneen ja pyydän virkailijaa tilaamaan minulle taksin valmiiksi klo 13.30. Katamaraani Dodekanisos Pride lähtisi Agia Marinan satamasta kohti Rodosta klo 14.30. Tunnin varoajalla ehtisin ostamaan lipun ja juomaan satamakahvilassa vielä viimeiset kahvit laivaa odotellessa.
Taverna Psaropoulasissa ollaan jo täydessä työn touhussa. Remonttimies on paikalla ja viimeistelee talven jälkeisiä huoltotöitä. Terassin sisustus on saanut uutta väriä ja koristetta täällä oloni aikana.
Tilaan Evangelistan ihanan munakkaan ja kupin kahvia aamupalaksi ja sitä syödessäni Apostolis saapuu myös paikalle. "Kohta mennään" hän sanoo. Kiva, pääsen sittenkin käymään siellä linnoituksella! Syötyäni hyppään Apostoliksen auton etupenkille ja sitten mennään.
Kuin mikäkin yksityinen autonkuljettaja Apostolis pysähtelee matkan varrella ja odottaa että saan kuvattua maisemaa.
Ja mitä ylemmäksi noustaan, sen upeammiksi ne tulevat.
Linnoitus on rakennettu 1200 -luvulla ja on nyt saaren päänähtävyys, tosin opasteet puuttuvat kokonaan (esillä on pelkät tyhjät taulut) ja minun mielestäni "nähtävyys" on enemmänkin ympäröivä maisema alas Pendeliin, Agia Marinaan ja Platanokseen sekä naapurisaarille.
Urhoollinen autonkuljettajani odotti sen aikaa että sain linnoituksesta ja maisemista tarpeekseni ja sitten lähdimme paluumatkalle.
Istuin vielä hetken tarinoiden tavernan väen kanssa kunnes oli aika jättää hyvästit. Mutta lupasin ettei lopulliset. Kiitin kaikesta huolenpidosta ja vieraanvaraisuudesta ja erityisesti tavernan isäntää linnakierroksesta.
Taksi vei minut satamaan ja kovemman tuulen takia hiukan myöhässä paikalle porhaltanut katamaraani otti matkustajat kyytiin pikavauhtia. Matka Rodokselle maksoi 40 euroa ja kesti 4 tuntia Kalymnoksen, Kosin ja Symin kautta.
Olin aamulla soittanut Hotel Pearlin isännälle, Mihailikselle ja varannut huoneen viimeiseksi yöksi. Kun saavuin perille kaikki hotellissa kyselivät ensimmäisena jalkani vointia. Vastasin yskien että jalka on jo parempi....
yksin, nyt kun on aamuyö?
Etsinpä mitä etsinkään,
se miksi teitä liikuttaa:
lienen kai luotu etsimään,
itseäni ja riemuani.
Mikis Theodorakis - Federico García Lorca, suom. Pentti Saaritsa

Kiitos mielenkiintoisesta matkakertomuksestasi.
VastaaPoistaHienoja kuvia ja tunnelmia.
Hei TiinaMaria !
VastaaPoistaSinulla on sana hallussa sekä kuvaamisen taito.Kiitos siitä että saamme lukea niitä tämän Blogin välityksellä.
Toivottavasti kotimatkasi sujui kommmelluksitta:)
Odottelen jo kovasti jatkoa sinun näille kertomuksillesi.Hyvää Kesää.
Terveisin Nita
Ps.Kertoisitko minkälaisella kameralla kuvaat,sillä kuvien laatu on todella hyvä vaikka osan olet kuvannut aika kaukaakin.
Kiitos! Vietin ihanan sunnuntaipäivän lukien kaikki Kreikkaseikkailusi kerralla. Osa tuttuja, osa vieraita paikkoja. Oma matkakuumeeni ainakin kasvoi taas ;-)
VastaaPoistaTiina,
VastaaPoistaIt looks like the Greek adventure continues. I really enjoyed the pictures and it makes me miss being in Greece this year. Maybe next year. I really enjoyed going 2 years in a row. Hope all is well. Things are good here. A.J.