Siinä missä Kalymnoksella on noin 15000 asukasta - suhteellisen pienellä alueella - on Lipsin 17 km2 saarella vain noin 700 asukasta. Kaikki tuntevat toisensa ja varmasti myös toistensa asiat. Kokoeron lisäksi eroavaisuus Kalymnoksen aarreaittaan on, että täällä ei ole käytännössä mitään nähtävyyksiä. Ellei sitten kirkkoja lasketa sellaisiksi. Ja niitähän täällä riittää, ainakin 80 kappaleen verran.
Perjantaiaamuna nukuin pitkään. Osittain siksi, että minulla ei ollut mitään suunnitelmia ja osittain siksi, että huomasin kurkun yhä kipeämmäksi ja jo kaksi päivää jatkuneen päänsäryn edelleen ilmoittavan itsestään. Voi piru kun harmitti! Ei muuta kuin pää takaisin tyynyyn ja unta kaaliin. Se oli ainakin takuuvarmaa, että univaikeuksia minulla ei ollut ja aina kun nukahdin, näin mitä ihmeellisempiä unia...
Kello yhdentoista aikaan päätin kuitenkin nousta ylös. Avasin parvekkeen luukut ja ihana maisema avautui jälleen eteeni. Päivä oli pilvinen ja selvästi viileämpi kuin edelliset, ja sehän minulle sopi enemmän kuin hyvin. Aamupalaksi söin edellispäivänä leipomosta ostamani kinkku-juusto pasteijan ja kyytipojaksi join Berocca-poreen. Lisäksi vielä magnesium, Imedeen aurinkokapseli ja omegat. Sama terveyttä edistävä setti kuin joka aamu.
Kesken pukeutumisen ovelle koputettiin. Siellä oli siivooja pesuaineidensa ja välineidensä kanssa. Pyysin häntä tulemaan 15-20 minuutin päästä uudelleen. Siivooja oli nuori tyttö ja hän kyllä toisti minuutit perässäni mutta en ollut ollenkaan varma ymmärsikö hän mitä tarkoitin. Hämmentyneen näköisenä tyttö lähti matkoihinsa.
Lähdin ulos ja totesin saman kuin edellisenäkin päivänä: minne tahansa täällä katsoi, maisemassa näkyi aina kirkko tai useampi. Pieniä ja isompia sinivalkoisia kirkkoja oli joka puolella! Laskin, että yhdellä silmäyksellä - siis ilman että päätään kääntää - voi parhaimmillaan bongata maisemasta kahdeksan kirkkoa. Kirkkokierros taisi siis olla tänään paikallaan, jos ei muuten niin voisin pyytää yläkerrasta vähän apua tuon tasaisena jomottavan päänsärkyni suhteen.
Aloitin pienestä pienestä kirkosta heti sataman keskusaukion jälkeen. Ovi oli avoinna joten astuin sisään. Viivähdin sisällä hetkisen, sytytin tuohuksen ja jatkoin matkaani portaita ylös kohti kylän "isoa kirkkoa". Sen ovet olivat kuitenkin kiinni.
Kirkon takana itse kylä varsinaisesti alkoi. Oli pieni aukio jota reunusti pari tavernaa ja postitoimisto.
Kävin ostamassa postimerkkejä ja ihmettelin jälleen postitoimiston ankeaa virastomaista tunnelmaa. Tupakansavu tosin täytti toimiston, että siinä kohden ei lain noudattamisella ollut niin väliä...
Sitten vain kiertelin kylän pienillä kujilla ja valokuvasin....
Kylän keskustan takaa lähti tie ylös vuorenrinnettä. Seurasin tietä kauniille (kaikkihan ne ovat) kirkolle. Senkin ovet olivat kiinni mutta viivähdin hetken kirkon pihalla nauttien kauniista puutarhasta.
Kevyttä lounasta söin postin vieressä olevassa tavernassa; kotitekoista taramasalataa (todellinen harvinaisuus) ja possusouvlaki-vartaita. Lounaan jälkeen totesin jälleen pienten päivänokosten olevan kohdallaan ja painuin siis hotellille. Sisään tullessani huomasin että siivoojatyttö ei ollut koskaan palannut eikä huonetta oltu siis siivottu. Muutenhan sillä nyt ei niin olisikaan väliä mutta Kreikassa kun ollaan niin vessan roskis kaipaa tyhjentämistä päivittäin...
Virkistävien unien jälkeen, auringon edelleen sinnitellen alkuillan taivaalla lähdin metsästämään vielä yhtä kirkkoa. Se löytyi kaupungin "takaa" lähtevän tien varrelta.
Kaupungin takaa löytyi myös uimaranta ja itse asiassa kun jatkoin matkaani, rantoja löytyi useampikin.
Lopulta pääsin perille kauniiseen, "ei-ristinsielua-missään" kirkkoon. Istuskelin hetken aikaa rannalla, ihan omassa rauhassa, omissa mietteissä ja kävin sitten kokeilemassa kirkon ovea. Ovenkahva kääntyi ja ovi liikahti hiukan, se ei siis ollut lukossa. Tarvittiin vain vähän enemmän voimaa ja niin ovi aukesi.
Mielettömän kaunis pieni kirkko... ja paikka hiljaisuudelle.
Tästä kirkosta löytyi myös vieraskirja ja siihen omat terveiset kirjoitettuani lähdin tallustamaan kotiin päin.
Illalla istuin jälleen hotellin terassilla ja katsoin MM-kiekkoa Suomi-Kanada. Yhtäkkiä kuului kauhea meteli ja ohi ajoi ambulanssi pillit huutaen. Mitä ihmettä? Mistä se nyt yllättäen ilmestyi? No, kova kiire sillä näytti olevan, en vain oikein tiedä minne kun ei täällä ainakaan mitään isompaa sairaalaa tai lääkäriasemaa ole.
Kiekkomatsin jälkeen - hieman harmistuneena lopputulokseen - totesin että jos meinaa saada paremman mielen tarvitaan hyvää ruokaa. Ja miksipä lähteä merta edemmäs kalaan, kun tiesin varman apajan. Niinpä edellisillan makuja muistellen siirryin Taverna Calypson terassille syömään.
Jälleen noudatin tavernan isännän suositusta ruokavalinnassani ja sain eteeni herkullisia kanatäytteisiä canelloneja ja tietenkin sitä maukasta salaattia. Kysyin isännältä kuka teillä oikein kokkaa, kun on aina näin hyvää, johon isäntä vastasi että hänen äitinsä. "Usko minua, 121 kiloa", hän huudahti ja taputti vatsaansa päätään pyöritellen. "Vaimokin tekee ihan hyvää ruokaa, mutta äiti parasta!".
Kun olin syönyt, isäntä - lempinimeltään Sganios (taisi olla oikeasti Nicolas) - istahti jälleen pöytääni. Kyselin miten puutarhalla meni tänään. Sganios kertoi että hänen "apupoikansa" Manolis - joka myös toimi tarjoilijana tavernassa - oli tänään sairaana eikä hän ollut mennyt puutarhatöihin. Huomenna sitten uudelleen. Sanoin että minusta olisi kiva nähdä puutarha ja ehdotin, että hän ottaisi minut mukaansa. Töihin. Oikeisiin töihin. Isäntää nauratti... Sanoin olevani ihan tosissaan; kyllä tällainen maalaistalon tyttö nyt jotain osaa puutarhalla tehdä. Vaikka kastella tomaatteja jos ei muuta.
Isäntä suostui äkilliseen ehdotukseeni ja sovimme, että huomenna tasan kello 17 olisin valmiina töihin lähtöön. Ja kättä päälle!
Perjantaiaamuna nukuin pitkään. Osittain siksi, että minulla ei ollut mitään suunnitelmia ja osittain siksi, että huomasin kurkun yhä kipeämmäksi ja jo kaksi päivää jatkuneen päänsäryn edelleen ilmoittavan itsestään. Voi piru kun harmitti! Ei muuta kuin pää takaisin tyynyyn ja unta kaaliin. Se oli ainakin takuuvarmaa, että univaikeuksia minulla ei ollut ja aina kun nukahdin, näin mitä ihmeellisempiä unia...
Kello yhdentoista aikaan päätin kuitenkin nousta ylös. Avasin parvekkeen luukut ja ihana maisema avautui jälleen eteeni. Päivä oli pilvinen ja selvästi viileämpi kuin edelliset, ja sehän minulle sopi enemmän kuin hyvin. Aamupalaksi söin edellispäivänä leipomosta ostamani kinkku-juusto pasteijan ja kyytipojaksi join Berocca-poreen. Lisäksi vielä magnesium, Imedeen aurinkokapseli ja omegat. Sama terveyttä edistävä setti kuin joka aamu.
Kesken pukeutumisen ovelle koputettiin. Siellä oli siivooja pesuaineidensa ja välineidensä kanssa. Pyysin häntä tulemaan 15-20 minuutin päästä uudelleen. Siivooja oli nuori tyttö ja hän kyllä toisti minuutit perässäni mutta en ollut ollenkaan varma ymmärsikö hän mitä tarkoitin. Hämmentyneen näköisenä tyttö lähti matkoihinsa.
Lähdin ulos ja totesin saman kuin edellisenäkin päivänä: minne tahansa täällä katsoi, maisemassa näkyi aina kirkko tai useampi. Pieniä ja isompia sinivalkoisia kirkkoja oli joka puolella! Laskin, että yhdellä silmäyksellä - siis ilman että päätään kääntää - voi parhaimmillaan bongata maisemasta kahdeksan kirkkoa. Kirkkokierros taisi siis olla tänään paikallaan, jos ei muuten niin voisin pyytää yläkerrasta vähän apua tuon tasaisena jomottavan päänsärkyni suhteen.
Aloitin pienestä pienestä kirkosta heti sataman keskusaukion jälkeen. Ovi oli avoinna joten astuin sisään. Viivähdin sisällä hetkisen, sytytin tuohuksen ja jatkoin matkaani portaita ylös kohti kylän "isoa kirkkoa". Sen ovet olivat kuitenkin kiinni.
Kirkon takana itse kylä varsinaisesti alkoi. Oli pieni aukio jota reunusti pari tavernaa ja postitoimisto.
 |
| Tällä se paikallinen kusti polkee..? |
Sitten vain kiertelin kylän pienillä kujilla ja valokuvasin....
Kylän keskustan takaa lähti tie ylös vuorenrinnettä. Seurasin tietä kauniille (kaikkihan ne ovat) kirkolle. Senkin ovet olivat kiinni mutta viivähdin hetken kirkon pihalla nauttien kauniista puutarhasta.
Kevyttä lounasta söin postin vieressä olevassa tavernassa; kotitekoista taramasalataa (todellinen harvinaisuus) ja possusouvlaki-vartaita. Lounaan jälkeen totesin jälleen pienten päivänokosten olevan kohdallaan ja painuin siis hotellille. Sisään tullessani huomasin että siivoojatyttö ei ollut koskaan palannut eikä huonetta oltu siis siivottu. Muutenhan sillä nyt ei niin olisikaan väliä mutta Kreikassa kun ollaan niin vessan roskis kaipaa tyhjentämistä päivittäin...
Virkistävien unien jälkeen, auringon edelleen sinnitellen alkuillan taivaalla lähdin metsästämään vielä yhtä kirkkoa. Se löytyi kaupungin "takaa" lähtevän tien varrelta.
Kaupungin takaa löytyi myös uimaranta ja itse asiassa kun jatkoin matkaani, rantoja löytyi useampikin.
Lopulta pääsin perille kauniiseen, "ei-ristinsielua-missään" kirkkoon. Istuskelin hetken aikaa rannalla, ihan omassa rauhassa, omissa mietteissä ja kävin sitten kokeilemassa kirkon ovea. Ovenkahva kääntyi ja ovi liikahti hiukan, se ei siis ollut lukossa. Tarvittiin vain vähän enemmän voimaa ja niin ovi aukesi.
Mielettömän kaunis pieni kirkko... ja paikka hiljaisuudelle.
Tästä kirkosta löytyi myös vieraskirja ja siihen omat terveiset kirjoitettuani lähdin tallustamaan kotiin päin.
Illalla istuin jälleen hotellin terassilla ja katsoin MM-kiekkoa Suomi-Kanada. Yhtäkkiä kuului kauhea meteli ja ohi ajoi ambulanssi pillit huutaen. Mitä ihmettä? Mistä se nyt yllättäen ilmestyi? No, kova kiire sillä näytti olevan, en vain oikein tiedä minne kun ei täällä ainakaan mitään isompaa sairaalaa tai lääkäriasemaa ole.
Kiekkomatsin jälkeen - hieman harmistuneena lopputulokseen - totesin että jos meinaa saada paremman mielen tarvitaan hyvää ruokaa. Ja miksipä lähteä merta edemmäs kalaan, kun tiesin varman apajan. Niinpä edellisillan makuja muistellen siirryin Taverna Calypson terassille syömään.
Jälleen noudatin tavernan isännän suositusta ruokavalinnassani ja sain eteeni herkullisia kanatäytteisiä canelloneja ja tietenkin sitä maukasta salaattia. Kysyin isännältä kuka teillä oikein kokkaa, kun on aina näin hyvää, johon isäntä vastasi että hänen äitinsä. "Usko minua, 121 kiloa", hän huudahti ja taputti vatsaansa päätään pyöritellen. "Vaimokin tekee ihan hyvää ruokaa, mutta äiti parasta!".
Kun olin syönyt, isäntä - lempinimeltään Sganios (taisi olla oikeasti Nicolas) - istahti jälleen pöytääni. Kyselin miten puutarhalla meni tänään. Sganios kertoi että hänen "apupoikansa" Manolis - joka myös toimi tarjoilijana tavernassa - oli tänään sairaana eikä hän ollut mennyt puutarhatöihin. Huomenna sitten uudelleen. Sanoin että minusta olisi kiva nähdä puutarha ja ehdotin, että hän ottaisi minut mukaansa. Töihin. Oikeisiin töihin. Isäntää nauratti... Sanoin olevani ihan tosissaan; kyllä tällainen maalaistalon tyttö nyt jotain osaa puutarhalla tehdä. Vaikka kastella tomaatteja jos ei muuta.
Isäntä suostui äkilliseen ehdotukseeni ja sovimme, että huomenna tasan kello 17 olisin valmiina töihin lähtöön. Ja kättä päälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti