Joskus sitä reissulainen kuvittelee olevansa oikeassa paikassa, mutta onkin ihan tietämättään eksynyt. Ja se voi tarkoittaa sitä että onkin juuri siinä oikeassa paikassa oikeaan aikaan.... Ja onko kreikkalaisella vieraanvaraisuudella mitään rajaa?
Sunnuntai... kaunis sunnuntaiaamu. Äitienpäivä. Ja saarenvaihtopäivä.
Aamupäivän valmistauduin seuraavalle saarelle, Lerokselle lähtöön rauhassa pakkaillen ja hotellin terassilla myöhäistä aamupalaa syöden. Soitin äidille äitienpäivätoivotukset.
Katamaraani Dodekanisos Pride lähtisi matkaan klo 13.20 joten ennen kello yhtä hotellin isäntä vei minut ja painavan laukkuni satamaan autollaan. Matkaa satamaan olisi ollut pari sataa metriä, mutta en kai voinut kieltäytyä ystävällisestä tarjouksesta... Lipun hinta Lipsi-Leros oli 14 euroa.
Laiva lähti jälleen ajoissa ja niin ihana Lipsi jäi taakse.
Olin aamulla hyvästellyt hotellin väen, Sganioksen sekä Manoliksen ja luvannut palata joku päivä. Ja tietenkin toivotellut kaikille perheen äideille hyvää äitienpäivää juuri oppimallani kreikankielisellä tavalla.
Minulla ei edelleenkään ollut varausta majoituksesta Lerokselle saapuessani, mutta olin kuitenkin katsonut Booking.comin kautta paria kohtuuhintaista hotellia joissa olisi vapaata. Päätin ottaa satamasta taksin ja suunnata ensin toiseen hotelliin ja jos siellä ei olisikaan huonetta tai muuten näyttäisi kehnolta niin menisin sitten sinne toiseen.
Satamakylä - Lakki nimeltään (tai niinhän minä kuvittelin) - oli todella kaunis, hyvin tyypillinen kreikkalainen satamakylä. Etsin taksiaseman ja jäin odottamaan taksia.
Pienen odottelun jälkeen vapaa taksi saapuikin. Odottamassa oli lisäkseni kuitenkin myös kolme mustiin kauhtanoihin pukeutunutta naista isojen kantamusten, vanhojen lastenvaunujen ja nyssäköiden kanssa. Paikallisia mustalaisnaisia. Ja tietenkin taksi päätti ottaa meidät kaikki kyytiin... Onneksi kuski oli sen verran mukava että ohjasi minut etupenkille istumaan. Mutta takakontti tulikin sitten aivan kukkuiroilleen täyteen ja kun muutaman minuutti myöhemmin taksi jätti minut Hotel Elefterian eteen arvatenkin minun laukkuni oli kasan päällimmäisenä, vain muutamalla narulla kiinni kuormassa.
No, turvallisesti perillä joka tapauksessa. Hotel Elefteria sijaitsee Platanoksessa, saaren pääkaupungissa. Platanos sijaitsee vähän kuin kaiken keskellä, isompien vuorten välissä mutta saaren molemmin puolin oleviin satamakyliin nähden kuitenkin korkealla. Kiipesin hotellin vastaanottoon, mutta se oli tyhjä. Missään ei näkynyt ketään. Ovessa oli lappu, jossa oli puhelinnumero. Tutkin ympäriinsä ja pohdin soittaisinko numeroon. Minulle tuli kuitenkin tunne että ehkä tämä oli nyt sittenkin väärä valinta. Paikka ei jotenkin ollenkaan houkutellut, vaikka kattoterassilla oli uima-allas ja huikeat maisemat alas kylään.
Tein ratkaisuni ja lähdin jatkamaan matkaa. Enää en tietenkään taksia mistään saisi joten ei muuta kuin kävelemään. Hahmottelin karttaa mielessäni ja totesin että jos lähtisin samaan suuntaan minne taksi meni, päätyisin lopulta Agia Marinan satamakylään ja sieltä voisin ottaa taksin edelleen Alindaan jossa se toinen hotellivaihtoehto "Hotel Papafotis" sijaitsee.
Menon teki helpoksi se että nyt suunta oli alaspäin, joten Samsonite rullasi nätisti perässä eikä matkakaan alas rantaan ollut kuin arviolta vajaan kilometrin. Vaikka kreikkalaiset kylät ja kaupungit eivät olekaan mitään betoniviidakoita niin oli hauskaa yhtäkkiä keskellä kaupunkia bongata lehmiä laitumella.... ihan siinä jalkapallokentän vieressä.
Kun saavuin alas rantaan en voinut muuta kuin haukkoa henkeäni. Olinkohan peräti saapunut tämän matkani kauneimpaan maisemaan?
Kylläpä tämä Agia Marina - tai niinhän minä kuvittelin - oli sitten huikean kaunis lomaparatiisi. Pienessä poukamassa oli uimaranta, tavernoita, kalastajien veneitä keinumassa aalloilla, kauempana ulapalla purjehtiat ankkurissa. Muutama hotelli joista silmiinpistävin oli kallion seinämään rakennettu hieno ja tyylikäs Castelo Beach. Hotellin edessä olevilta kalliolohkareilta pikku (ja isommatkin!) pojat hyppivät kiljuen turkoosina kimaltavaan mereen. Perheitä, iloisia lomalaisia ja ruskeahipiäisiä auringonpalvojia. Mikä paikka saarella jolla on niin kummallisen synkkä ja outo menneisyys! Siitä kuitenkin myöhemmin... Nyt oli löydettävä se toinen hotellli.
Astuin Taverna Psaropoulasiin sisään ja tervehdin minua heti vastaan tullutta tarjoilijaa. Tarjoilija oli pieni, kalju, tumma mutta hyvin epä-kreikkalaisen näköinen mies. Sanoin, että etsin Hotelli Papafotisia ja kysyin tiesikö hän miten pääsisin sinne helpoiten. Mies pyöritteli päätään ja kysyi missä hotelli on. "Alindassa", vastasin. "Mutta sehän on kaukana täältä!" tarjoilija huudahti. Vähän ihmettelin, sillä minun käsitykseni mukaan sen piti sijaita ihan heti tuon seuraavan niemenkärjen takana... No, ehkä tarjoilija kuvitteli, että aikoisin kävellä sinne. Kun kerroin ettei minulla ole varaustakaan hotelliin, tarjoilija ehdotti että hän soittaa hotelliin ja varmsistaa saatavuuden ja sen miten pääsisin sinne. Loistavaa! Todella hyvää palvelua! Kiitos!
Kello oli jo melkein neljä ja totesin, että en ollut syönyt mitään aamuisen omeletin jälkeen. Janokin oli... ja kuuma. Ja pakko tunnustaa vielä yksi juttu: Suomi kohtaisi USA:n ihan hetkisen kuluttua.... ja tämä taverna mainosti ilmaisella wi-fi yhteydellä. Niinpä taputin tarjoilijaa olkapäälle ja sanoin: "Ensin saatte myöhäisen lounasasiakkaan!". Iloisena tarjoilija toi minulle menun ja siitä se sitten lähti.... onnellisten sattumien lomani Leroksella.
Tilasin "merenörkkispagettin" eli nauhapastaa kastikkeessa jossa oli katkarapuja, mustekalaa, simpukoita ja jotain kalaa jota en tunnistanut. Täydellinen Spaghetti Marinara! Täydellinen lasillinen viiniä! Täydellinen maisema!
Hetken päästä tarjoilija tuli takaisin ja sanoi yrittäneensä soittaa hotelliin mutta siellä ei vastata. Hän aikoi yrittää vielä uudelleen. Sitten tuli viereiseen pöytään - siihen joka tavernassa olevaan niin sanottuun henkilökunnan pöytään - iso mehevän rehevä nainen istumaan. Hän hymyili minulle kuin naantalinaurinko ja kysyi: "Good?" Vastasin, että oli erinomaisen hyvää! Itse kokkihan se siinä...ja mikä hymy naisella!
Muita asiakkaita ei juurikaan ollut enää, kello alkoi olla sen verran paljon että lounasaika oli ohi. Viereiseen pöytään tuli kuitenkin vielä yksi seurue, kaksi pariskuntaa tai pariskunta kahden lapsensa kanssa. He olivat kreikkalaisia ja paikallisia; sen pystyi päättelemään puheesta tietenkin mutta myös naisten vaatetuksesta. Hiukset laitettuina, suuret aurinkolasit, tyylikäs pukeutuminen. Ehkäpä äitienpäivälounaalle?
Jääkiekon katselun lomassa otin uudelleen esille Booking.com sivut ja katselin josko täältä kuitenkin löytyisi muita hotelleita. Kun tarjoilija jo toistamiseen kävi kertomassa ettei saa haluamaani hotellia puhelimen päähän, aloin ajattelemaan että miksi (taaskaan!) lähteä merta edemmäs kalaan...? Tämä paikka oli kuin paratiisi! Voisin käydä kysymässä huonetta näistä ympäristön hotelleista ja jättää laukun hetkeksi tänne odottamaan. Booking. com sivujen mukaan viereinen Castello Beach Hotel on saanut todella hyvät arviot muilta asiakkailta mutta se olisi kuitenkin täysin budjettini ulkopuolella; kaksi yötä maksaisi 130 euroa! Mutta muita 30-40 euroa / yö kustantavia hotelleja näyttäisi olevan lähistöllä.
Kysyin tarjoilijalta olisiko lähistöllä jotain hotellia tai huoneistoa, edulliseen hintaan. Tarjoilija osoitti heti Castelo Beachin suuntaan. Hän suositteli ehdottomasti sitä, hotelli olisi todella hieno. Sanoin, että se taitaa olla liian hieno, maksaa varmasti yli 60 euroa yö.... Yhtäkkiä tarjoilija meni juttelemaan viereisen pöydän seurueelle. Hän palasi ja sanoi että saisin huoneen sieltä 40 e/yö. Mitä, ihanko totta? "Kyllä, he sanoivat että saisin huoneen 40 euroon", tarjoilija vastasi. Ja mistäköhän he sen tietävät, ajattelin. Nytkö minun pitäisi luottaa noiden sanaan ja mennä tinkaamaan hotellille?
Ja sitten sen tajusin! Viereinen pöytäseurue OLI se hotelli! Siinä söivät lounasta hotellin johtaja puolisoineen ja se toinen pariskunta työskenteli myös hotellissa; olisivatko sitten peräti olleet perheen poika ja tytär? Isäntä viereisessä pöydässä katsoi minuun kysyvästi ja hämmentyneenä nyökkäsin: "Kyllä, tehdään diili!" Ja niin tajusin juuri lunastaneeni palan paratiisia vain olemalla iloisesti tuuliajolla, mutta oikeassa paikassa oikeaan aikaan!
Vielä lähtiessään hotellin isäntä tarkisti, että olinhan varmasti tulossa ja he edellä, minä perässä laskun maksettuani ja huipputarjoilijaa kiitettyäni, marssimme hotelliin.
Vastaanotossa nuori nainen kirjasi minut sisään ja antoi koodin nettiyhteyteen. "Jätä laukku siihen, se tuodaan huoneeseesi hetken kuluttua", nainen lauloi musiikkia korvilleni. Saavuimme toiseen kerrokseen ja olin pökertyä onnesta kun nainen näytti minulle huoneeni omalla merinäköalaterassilla. Sain ohjeet ilmastointiin ja valoihin. Ja viimeinen ohje koski minibaaria; se olisi ilmainen....
Huone, niin kuin koko hotellikin oli nimensä mukaan "linnamaisesti" sisustettu. Massiivipuiset huonekalut, tyyliin sopivat valaisimet, kylpyhuonekalusteet ja lähes koko seinän kokoinen peili, jonka keskellä oli iso, kaunis kello.
Kohta ulkoa kuului liikettä. Poika raahasi laukkuani ylös portaita. Mukana oli myös hotellin isäntä joka halusi varmistaa että olin tyytyväinen. Hetken aikaa jo mietin, että mikähän koira tässä on haudattuna?? Miksi myydä tällaista 4 tähden hotellia alennushintaan? Toukokuussa? Heitin ajatuksen syrjään ja jäin juttelemaan pojan ja isännän kanssa.
Isäntä halusi välttämättä ottaa minusta kuvan hotellin maisemissa. En taaskaan voinut kieltäytyä vaikka en niin välitä itseni kuvauttamisesta. Näiltä viideltä Kreikkaseikkailulta ei löydy montaakaan kuvaa joissa itse olisin...
Miehet kysyivät lomasuunnitelmistani ja mistä tulin jne. Kerroin perinteiset litaniat ja sitten tajusin, että Leroksella oli yksi kohde jonka löytämisessä miehet voisivat auttaa. Olin jo jossain 2000-luvun alun MONDO-matkailulehdessä nähnyt artikkelin Dodekanesian alueen pienistä saarista ja jo silloin mieleeni oli jäänyt kuva Leroksella sijaitsevasta kauniista kirkosta. Kirkko oli rakennettu pienelle kalliolle saaren "ulkopuolelle" ja sinne pääsi pientä kivetettyä polkua pitkin ikään kuin pienelle saarekkeelle. Jos olet nähnyt Mamma Mia -elokuvan, ymmärrät millaisesta kirkosta puhun.
Kysyin missä kyseinen kirkko sijaitsi ja miten sinne kannattaisi mennä. Menisikö bussi vai pitääkö ottaa taksi? Miehet tiesivät heti mistä kirkosta olisi kysymys. Agios Isidoros! Hetken aikaa miehet puhuivat jotain keskenään kreikaksi ja sitten isäntä sanoi; kirkkoon kannattaisi mennä tänään. Ensi viikolla on kirkon suojelupyhimyksen Pyhän Nikolauksen juhla ja sen takia tänään - sunnuntaina - kaikki menevät kirkolle. Hotellin isäntä esitteli itsensä; hänen nimensä oli myös Nicolas ja siis "sukua" kyseiselle pyhimykselle. Myös 6.12. olisi kyseisen pyhimyksen päivä. Sanoin tietäväni sen; Suomessa - sen lisäksi että oli itsenäisyyspäivä - oli 6.12. myöskin Nikon nimipäivä. Sitten hotellin isäntä aivan yllättäen ehdotti että hän voisi viedä minut kirkolle tänään. Mitä?? "Kyllä, menen sinne joten tule mukaan... lähden joskus klo 19.30 aikoihin." Nyt minusta tuntui, että kaikki järjestyi vähän liiankin helposti... Mutta en missään nimessä olisi kieltäytynyt kutsusta!
Niinpä suihkun ja ihanan huoneessa rentoutumisen jälkeen otin pöydän ja lasillisen viiniä hotellin kauniilla terassilla.
Vailla kahdeksan hotellin isäntä kävi huikkaamassa että kohta lähdetään. Kun hän sitten kurvasi autollaan hotellin eteen, huomasin että rouva tulee mukaan. Luonnollisesti, ajattelin. Rouva - tyylikkäästi suoriin housuihin ja kauniisen silkkipaitaan pukeutunut - oli kuitenkin etäinen, ei edes katsonut minuun päin kun kävelimme autolle. Tämä olikin yllättävä käänne, olinkohan tunkeutuja? Ei-toivottu vieras? Sitä en halunnut olla missään tapauksessa, varsinkaan pariskunnan kirkkoreissulla!
Mietin mitä tehdä... minut oli kutsuttu, mutta naisen elekielestä päätellen vain toinen heistä oli halukas ottamaan tuntemattoman turistin mukaan. No, uteliaisuus ja isännän ystävällinen kutsu voittivat ja kävelin rohkeasti pariskunnan perässä autolle ja istuin kiltisti takapenkille. Kun astuin sisään autoon keräsin kaiken voimani, ystävällisyyteni ja kohteliaisuuteni ja reippaasti, niin hyvällä kreikankielen intonaatiolla kuin vain ikinä pystyin toivotin hyvää iltaa: "Kalispera!" Rouva etupenkillä kääntyi katsomaan, minä nyökkäsin hymyillen ja kuin taikaiskusta rouva suli edessäni, vastasi hymyyni ja toivotti: "Kalispera!".
Ja sitten lähdettiin. Iloinen puheensorina täytti auton kun isäntä ja rouva vuorotellen kertoivat saaresta ja kyselivät minusta. Voi kuinka huojentunut olin jään murtumisesta! Kun lopulta saavuimme perille, rouva otti minua olkapäältä kiinni ja yhdessä kävelimme pölyistä hiekkatietä rantaan päin. Emme päässeet parkkeeraamaan lähellekään rantaa sillä niin kuin isäntä oli sanonut: kaikki paikalliset olivat kirkolla tänään. Juutuimme jopa kävellessämme paikalliseen ruuhkaan; siinä oli autoja, mopoja, skoottereita, jalankulkijoita ja aaseja samassa sumpussa kapealla tiellä. Vastaan tulevia vanhoja mummoja siunattua leipää mutustaen, perheitä autoissaan, nuoria 2-kymppisiä mopoillaan, pariskuntia - nuoria ja vanhoja. Kaikki olivat liikkeellä!
Hetken päästä silmieni eteen avautui se maisema jota olin odottanut. Kirkko! Ja kuinka kaunis laskevassa auringossa!
Ja niin kuljimme kolmestaan kirkolle, hieman märin jaloin.
Olen jo aika hyvin perillä mitä kreikkalaisissa ortodoksikirkoissa tehdään mutta seurasin tarkasti rouvan esimerkkiä ja toivoin etten näytä ihan turistilta. Nyökäilin tervehdyksiä kaikille, muutama kolikko lippaaseen, tuohukset mukaan, ristinmerkit sisään astuttaessa, tuohusten sytytys. Tietenkin sytytin kaksi tuohusta; ensin toisen äidilleni ja siitä otin liekin toiseen tuohukseen, omaani. Äiti ja minä.
Sitten ristinmerkkejä ikonien edessä. Kirkko on todella pieni ja porukkaa oli "tupatentäynnä" niin kuin kuvitella saattaa. Aikaa kirkossa oleilulle ei siis ollut, piti joutua pois alta antaa uusille vieraille tilaa.
Kirkon pihalla isäntä Nikos osoitti tyypillisen aviomiehen merkkejä ja vinkkasi että mennään jo. Rouva halusi kuitenkin että istumme hetkeksi syömään siunattua leipää. Kirkon edessä mies, munkki kaiketi, leikkasi paloja isosta leivästä ja ympärillä kävi kuhina kun kaikki halusivat palan. Hetken aikaa istuimme kirkolla mussuttamassa leipää joka oli itse asiassa ihan hyvää.
Ja sitten lähdimme paluumatkalle. Vielä muutamia valokuvia... Auringonlaskun hämärässä oikeilla kameran asetuksilla onnistuin vangitsemaan maagiset, aivan kuin ruskan värit kuvaan.
Kirkkoreissun jälkeen istuin hetkeksi turinoimaan Psaropoulas Tavernaan ja tutustuin henkilökuntaan paremmin. Tarjoilija oli nimeltään Georgos (tietenkin!) ja kokkinainen Evangelista. Ja sitten puhuttiin politiikkaa! Ensimmäisen kerran reissuillani pääsin tällaiseen keskusteluun, kreikkalaisten aloitteesta. Evangelista oli suhteellisen kovaääninen ja aktiivinen politiikan ja mielipiteidensä suhteen. Hän ei osannut sanaakaan englantia mutta Georgos käänsi keskustelumme puolin ja toisin. Mutta Evangelista puhui kyllä sellaisella paatoksella ja elekieli mukana että en olisi tarvinnut ehkä tulkkia ollenkaan. Ja jos ei muuta niin keskustelu etenee sillä kun nyökkää joka kerran kun toinen sanoo "Katalaves?"
Vaikka en itse ole niin kauhean kiinnostunut politiikasta ja Kreikan tilanteen aktiivisesta seuraamisesta, saa tällaisista keskusteluista näkökulmaa. Kun kuuntelee tarkkaan, voi oppia jotain. Ja jos ei tunne historiaa, voiko arvostella nykyisyyttä?
Jossain vaiheessa keskustelumme kuitenkin kääntyi "iloisempiin" asioihin. Georgos kysyi menenkö huomenna käymään Kastrossa, ylhäällä vuoren huipulla, Leroksen saaren vanhassa linnoituksessa. Taas kysyin miten sinne pääsee ja Georgos vastasi että kävellen tai autolla. Mitään julkista liikennettä sinne ei mene. Tässä vaiheessa Tavernan omistaja Apostolis liittyi keskusteluun ja tarjoutui viemään minut sinne huomenna. "Mihin aikaan haluat lähteä?" hän kysyi. Ei voi olla totta, ajattelin. Hetken aikaa epäuskoisena miestä tuijotettuani sanoin että mihin aikaan vaan... Minähän olen lomalla! Sovimme, että seuraavana päivänä klo 17 jälkeen mentäisiin.
Ilta sisältä vielä yhden yllätyksen... Puhe tuli saapumisestani saarelle ja iloisena kerroin kuinka satamakylä Lakki näytti kauniilta. Sitten minua korjattiin; en ollut saapunut Lakkiin vaan saaren toisella puolella sijaitsevaan satamaan Agia Marinaan. Mutta enkös juuri nyt ole siellä Agia Marinassa? Siis, nyt olin aivan sekaisin. GIH 2012 opaskirjan mukaan useimmat isot laivat saapuvat Lakkiin ja sillä perustella oletin automaattisesti saapuneeni sinne. No, nyt kartta päässäni meni aivan uusiksi. Olin saapunut Agia Marinaan, ajanut taksilla ylös Platanokseen (se meni oikein!) ja laskeutunut "toiselle puolelle" alas Penteliin.
No sinänsä aivan sama! Tämä päivä oli jo osoittanut että olin ollut kyllä aivan oikeassa paikassa ja hyvä että tänne myös jäin.
