Torstaiaamu ja uuden saarihypyn aika! Hieman oli jälleen päätösvaikeuksia ilmassa jatkon suhteen. Kalymnoksella riittäisi paljon vielä nähtävää, ihan jo pelkästään tässä satamakaupungissa mutta merelle ja uusiin maisemiin teki seikkailijan mieli. Jatkokohteen valinta ei sitten ollutkaan yhtään vaikeaa sillä olin edellisenä päivänä kysynyt siltä ihanalta tavernan naiselta (joka tilasin minulle sen taksin) kumpaa hän suosittelisi; Lerosta vai Lipsiä. Hänen ehdoton lempisaarensa on Lipsi, sinne minun kannattaisi mennä.
Taitaa siis mennä aiottua suunnitelmaa vastakkaiseen suuntaan tämä saarikierros, mutta mitä siitä! Lipsille haluan ja Lerokselle menen jos aikaa ja halua jää. Aamupalan jälkeen pakkasin kamppeeni ja luovutin huoneen. Minulla oli 45 minuuttia aikaa laivan lähtöön joten ensimmäisenä kävin ostamassa viereisestä matkatoimistosta lipun. Nopea katamaraani Dodekanissos Pride kiidättäisi minut Lipsille 1 h 15 min matka-ajalla ja 20 euron hintaan.
Ennen laivan lähtöä ehdin vielä juoda Frappen läheisessä kahvilassa, seurata paikalliselämää ja käydä nopeasti sataman vieressä olevassa isossa kirkossa.
 |
| Perunat tarjouksessa |
Dodekanissos Pride olikin jo odottelemassa satamassa, sillä oli näköjään tankkaustauko menossa.
Kun lähtövalmistelut oli saatu tehtyä ja kaikki matkustajat, tavarat ja pienet ajoneuvot sisään, oli katamaraani valmis lähtöön tasan klo 12.00. Aina ennen satamasta lähtöä, hyvissä ajoin ennen kuin kapteeni tuuppaisi moottoriin täydet jylinät päälle, kävi joku miehistön jäsen laskemassa peräkannella liehuvan pienen Kreikan lipun turvaan kovan vauhdin aiheuttamalta tuulelta. Tämäkin mies aina lipun lasketuaan teki vielä kolme ristinmerkkiä ennen kuin sujautti lipun pieneen siniseen "postilaatikkoon" odottamaan seuraavaan satamaan saapumista.
Matka meni nopeasti, takakannella saattoi istua koko matkan auringossa jos ei riepotteleva tuuli haitannut tai sitten siirtyä "lentokonetuoleihin" sisälle. Ennen Lipsiä laiva pysähtyi Leroksen satamassa ja näin sain hieman esimakua jos päättäisin sinne vielä tällä reissulla rantautua. Satamassa kävi kova kuhina. Matkustajia oli jonkin verran mutta tähän aikaan vuodesta säännöllinen päivittäinen lauttayhteys pienten saarten välillä tarkoitti enemmänkin sitä että tavara saattoi liikkua paikasta toiseen.
Minulla ei ollut minkäänlaista majoitusvarausta tehtynä tälläkään kertaa, mutta näin päiväaikaan se ei luonut sen suurempia sydämentykytyksiä; oli valoisaa ja saattoi ensin hieman kierrellä ja katsella. Sen verran olin kyllä jo Lipsin majoitustarjontaan perehtynyt että Booking.comin kautta olisi löytynyt kolme hotellia / rooms-tyyppistä majoitusta, edullisin hinta 30 e/yö. Sitten olin myös GIH 2012 kirjasta löytänyt suosituksen Hotelli Calypsosta, kirjan mukaan saaren ainoasta hotellista. Hotellin omien nettisivujen mukaan toukokuussa huoneen hinta olisi myös sen 30 euroa / yö.
Sataman vilskeestä päästyäni suuntasin kulkuni kylälle päin. Heti ensimmäisen majoitusliikkeen kohdalla tuli pieni mummo houkuttelemaan minua heille. Hän kovin kehui huoneita. Kun kysyin hintaa hän sanoin 25 euroa. Levittelin käsiäni ja sanoin katselevani vielä, mummo laski hinnan 20 euroon. No niin, täällähän oli selvästi enemmän tarjontaa kuin kysyntää ja tinkaaminen siis mahdollista. Jatkoin mummon tarjouksesta huolimatta matkaani.
Lipsi teki minuun heti vaikutuksen! Saari ja kylä vaikuttivat juuri sellaisilta mitä pienestä kreikkalaisesta kohteesta hakee; idyllistä satamaa keinuvine värikkäine veneineen, kalastajia selvittelemässä verkkojaan, pieniä ouzerioita ja tavernoita, minimarketteja, juoksentelevia lapsia ja arkipuuhissaan touhuilevia aikuisia. Leppoisaa tunnelmaa ja ystävällisiä ihmisiä.
Hotel Calypsoa ei ollut vaikea havaita; se sijaitsee kylän varmasti keskeisimmällä paikalla. Astelin sisään ja kysyin huonetta. Hotellin rouva kysyi ensiksi kuinka kauan aikoisin viipyä. Sanoin etten tiedä vielä mutta luultavasti kauemmin kuin yhden yön. Rouva kertoi huoneen hinnaksi 25 euroa jos olisin 3 yötä tai enemmän. Yhdeltä yöltä hinta oli 30 euroa. Kuulosti reilulta. Luotin sen verran jo Lipsin vetovoimaan että uskalsin luvata rouvalle majoittuvani vähintään sen kolme yötä. Sain huoneen avaimen ja opastuksen toiseen kerrokseen. Siis kreikkalaiseen tapaan toiseen, meillä kerros olisi ollut kolmas.
Hotellissa ei tietenkään ollut hissiä ja ei kun vaan laukkua raahaamaan ylös jyrkkiä portaita. "Itsepähän oot laukkusi pakannut...." mumisin mantraa mielessäni.
Oven nro 6 takaa löytyi aivan ihastuttava pieni huone. Kauniisti sisustettu uusilla huonekaluilla ja siisti! Melettömän siisti! Pyyhkeetkin tuoksuivat kukkakedolle ja lattialta olisi voinut vaikka syödä. Ja perveke! Ja maisema! Kyllä nyt kelpasi...!
Hetkisen levähdettyäni lähdin etsimään lounasta. Ihastuksesta mykkänä kävelin satama-altaan toiselle puolelle kohti rakennusta jonka katolla luki suurin kirjaimin RESTAURANT ja pienemmällä kirjailulla "Night club". Heh, pitihän jokaisessa pienessäkin kylässä sentään yökerho olla.... :)
Jo pihalla heti huomasin että taverna oli sellainen paikallisten kalastajien, työmiesten ja "yleismiesjorgosten" kantapaikka. Terassilla oli vain kolme pöytää ja yhdessä pöydässä istui juuri kuvailemistani miehistä koottu seurue. Avoimen rohkeasti ja kiinnostuneena miehet seurasivat katseellaan kun astuin sisään. Sisällä oli vielä yksi vanhemmista ukoista koostuva pöytäseurue ja tietenkin paikan isäntä ja emäntä. Yhdessä nurkassa istui tietokoneen ääressä nuori tyttö jolla oli upeat hiukset; pitkä musta kiharapehko, musta, vahva, kajalilla tehty silmämeikki, kirkuvan pinkit kireät housut, valkoinen "liian iso" t-paita jossa tekstiä isoilla vaaleanpunaisilla kirjaimilla. Paita roikkui yli toisen olkapään paljastaen alta valkoisen topin. Kengät olivat tietysti valko-vaaleanpunaiset. Mieleeni tuli hyväkuntoinen Amy Winehouse 80-luvulla.... kääk!
No, tyttö tuli tervehtimään minua ja kysymään mitä halusin. Kun vastasin englanniksi, tyttö perääntyi. Hän vinkkasi toisessa nurkassa istuvalle vanhalle herralle ja tämä tuli asioimaan kanssani. Kerroin haluavani lounasta. Mies nyökkäsi ja sanoi jotain tytölle.
Valitsin istumapaikakseni pöydän terassilta ja nyökkäsin viereiselle ukkoseurueelle. Miehillä oli pöytä täynnä pieniä lautasia ja olutta isoissa pulloissa jota he joivat kuitenkin paikalliseen tapaan pienen pienistä laseista.
Tyttö tuli asettamaan paperisen pöytäliinan ja kertoi samalla lounaslistan; moussakaa, jotain mistä en saanut selvää ja tuoretta mustekalaa. Sanoin ottavani mustekalaa ja lisäksi vielä horiatikin eli "kreikkalaisen salaatin". Vielä pullo retsinaa ja iso pullo vettä.
Nyt joudun ikäväkseni toteamaan että en mitenkään, millään tavoin, en vaikka kuinka yrittäisin, pysty teille tarpeeksi hyvin kuvaamaan sitä uskomatonta salaattia jonka sain. En ollut koskaan elämässäni milloinkaan syönyt mitään niin herkullista. Varsinkin ne tomaatit; en ymmärrä mitä niille oli tehty! Ne olivat ihan tuoreita tomaatteja, ei aurinkokuivattuja tai mitenkään säilöttyjä. Vain äärimmäisen maukkaita, lihaisia ja "täyttä tomaattia". Aivan kuin joku olisi puristanut niistä kaiken veden pois ja jäljelle olisi jäänyt ainoastaan maku ja kiinteä liha. Samoin kurkut ja punasipuli! Ja Feta... siitä en edes aloita!
Vielä kun maisema oli kohdillaan, Retsina kylmää ja hyvää, tunsin olevani täydellisessä paratiisissa.
Lounaan jälkeen kävelin hetken aikaa sataman ympärillä, kävin minimarketista ostamassa vettä ja postikortteja olin valmis iltapäivänokosille.
Illalla seurasin ensin MM-jääkiekkoa omalta koneeltani - jälleen paikallisten ihmetykseksi - ja menin sitten syömään myöhäistä illallista hotellin yhteydessä olevaan tavernaan. Hotelli Calypsolla oli siis ravintola ja oma minimarket. Kaikki saman perheen omistuksessa.
Kisakatsomoeväinä minulla oli yskän taltuttamiseen tarkoitetut lääkkeet: teetä sitruunalla ja hunajalla ja Metaxaa. Kreikkalaiset antibiootit!
Tavernan isäntä tuli kysymään tilaukseni ja heittäydyin laiskaksi; ilman mitään ruokalistan selailua kysyin mitä hän suosittelisi, mikä olisi tänää hyvää. Sain suosituksen tilata paistettua miekkakalaa ja vaikkapa salaattia alkuun. Ja jälleen sama toistui; ihan mielettömän hyvää ruokaa, salaatti erityisesti! Ja ne tomaatit taas.
Illallisen jälkeen isäntä tuli pöytääni juttusille ja tarinoimme niitä näitä. Hän kertoi perheyrityksestään, isänsä äkillisestä menehtymisestä muutama kuukausi sitten, elämästä täällä Lipsillä. Juttelimme myös ruuasta sillä minun oli pakko kysyä mistä kasvikset olivat kotoisin.
Isäntä vastasi että hän kasvattaa ne itse puutarhassaan. Puutarha sijaitsi saaren toisella puolella ja joka päivä hän kävi siellä muutaman tunnin ajan "maatöissä". Siellä kasvoi tomaattien lisäksi porkkanoita, rucolaa, kurkkua, punajuuria, piparjuurta jne jne. Hauskaa oli se että hän kertoi punajuurista käyttävänsä vain lehdet, ei juurikaan itse juuresta. No täytyy myöntää etten kreikassa ole koskaan törmännyt muihin juureksiin kuin porkkanaan ja perunaan. Minä vastaavasti kerroin mitä herkkuja me Suomessa punajuuresta loihdimme, osittain venäläisen keittiön vaikuttamana.
Vaikutti siis siltä että niin maisemat kuin ihmiset ja ruokakin olivat täällä Lipsillä aitoa ja alkuperäistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti