Maalaismaisemaa ja puutarhatöitä

Minä seuraan MM-jääkiekkoa orjallisesti, maailmankolkasta riippumatta. Kreikkalaisia kiinnostaa tällä hetkellä enemmän koripallon EURO-liiga. Onko se urheilumenestys niin tärkeää? Onko oman joukkueen pärjääminen "elämän ja kuoleman kysymys"? Monille varmasti ei, mutta ainakin yhdelle se taisi sitä olla...

Lauantaiaamu valkeni kirkkaampana ja aurinkoisempana kuin edellinen. En sitten millään kyllästy ihailemaan näitä maisemia!

Aamupalaksi söin hotellin terassilla kunnon munakkaan ja pari lasia Frappea. Hotellin emäntä kävi kysymässä oliko siivoojatyttö eilen siivonnut huoneeni. Vastasin, että ei ollut. En ajatellut valittaa asiasta mutta kun emäntä kerran kysyi, niin kerroin pyytäneeni tyttöä tulemaan myöhemmin uudelleen ja sitten hän ei ollutkaan koskaan palannut. Emäntä palasi sisälle päätään pyöritellen.

Siinä istuessani huomasin, kun kirkonkellot alkoivat soimaan. Bong-bong.... bong-bong.... hitaasti ja surullisen kuuloisesti. Katsoin kelloani; se ei näyttänyt mitään tasatuntia eikä soitto myöskään kuulostanut siltä että kirkonmenot olisivat alkamassa. Sitten tuli mieleeni, että olikohan kyseessä surusoitto? Kysyin asiaa hotellin isännältä.

Hän vahvisti epäilykseni; kellot soivat sen merkiksi, että joku oli kuollut. Eilen. Kysyin osaako isäntä sanoa minkä ikäinen henkilö oli kuollessaan. Kyllähän hän osasi: "38 vuotias mies". Tämä tieto ei suinkaan tullut kirkonkelloista vaan tietenkin siitä, että isäntä tunsi vainajan. Kerroin, että meillä Suomessa surusoitosta voi päätellä vainajan sukupuolen ja iän.




Kun myöhemmin päivällä juttelin Sganioksen kanssa hän kertoi enemmän; menehtyt henkilö oli tosiaan ollut nuori mies ja kuolinsyy oli sydämen pettäminen. No, nyt selvisi myös sen edellisiltaisen ambulanssin ajon syy; siinä oli ollut tosi kyseessä. Kuolemaan liittyi vielä yksi seikka jonka Sganios kertoi: mies oli fanaattinen Panathinaikosin kannattaja ja Panathinaikos pelasi perjantai-iltana tärkeää ottelua koripallon EURO-liigan finaaliin pääsystä moskovalaista TsSKAa vastaan. Mies kuoli 5 minuuttia sen jälkeen kun Panathinaikos hävisi pelin.

Katsoin Sganiosta epäuskoisena: "Todellako?" "Kyllä!" Sganios vastasi. Mies oli ollut oikein tunnettu fanaattisuudestaan. Sganios painotti itse olevansa Olympiakosin kannattaja, samoin hänen veljensä. Onnittelin häntä sitten siitä, sillä Olympiakos oli sen sijaan samana iltana selvittänyt tiensä finaaliin lyömällä Barcelonan.

Aamupalan jälkeen lähdin jälleen kiertelemään ja tutkimaan lähitienoota. Löysin todellista maalaismaisemaa, vai mitä sanotte?

 

Iltapäivällä olikin sitten töihinlähdön aika! Valitsin peltotöihin soveltuvat vaatteet (siis ei sieltä hienoimmasta päästä) ja yleensä vain sisäkenkinä mukanani kulkevat vale-crocsit pääsivät nyt ulkoilemaan. Uumoilin, että muoviset läpyskät olisi helpompi pestä mullasta kuin kankaiset ja arvokkaammat Eccot. Vilkaisin vielä valkoista sidettä jalassani... Parempi pitää se kuitenkin paikoillaan tukemassa epätasaisessa maastossa.

Tultuani alas tavernan eteen oli Sganios jo valmiina lähtöön lastensa - kaksoset: tyttö ja poika - kanssa. Peltotöihin mennään tietenkin peltoautolla eli pienellä valkoisella "lava-autolla". Minä sain istua sisällä ja lapset Sganios heitti lavalle istumaan. Lapsilla oli uimavarusteet muovikassissa mukana. Kylän laidalta, tien varressa olevasta talosta poimimme vielä apupoika Manoliksen kyytiin.

Matka saaren toiselle puolelle ei ollut pitkä; vain pari minuuttia. Lipsi on niin pieni saari että sen joka kolkaan voi aivan hyvin tutustua kävellen. Lisäksi korkeuserot ovat maltilliset; täällä ei ole korkeita vuoria ylitettäväksi.  Maisemat olivat kyllä upeat! Pian olimmekin perillä Papantriassa ja Sganiosin meren rannalla sijatsevassa puutarhassa.

Lapset juoksivat oikopäätä rannalle leikkimään ja Sganios esitteli minulle projektiaan.

Kasvimaan laidalla asusteli lisäksi kaksi possua.

Mutta sitten hommiin: tänään oli luvassa istutustöitä. Ensiksi miehet käynnistivät pumpun jolla kaivosta saatiin vesi kastelujärjestelmään. Tarkoitus oli siis kastella maahan valmiiksi tehdyt pienet kuopat ennen taimien istuttamista. Kastelujärjestelmän letkuissa oli vielä säätämistä ja niinpä minulla oli hetki aikaa tutkailla puutarhaa rauhassa.

Täytyy sanoa, että täällä ei selvästikään tunneta sanaa kitkeminen saatikka harventaminen. Pienet porkkananalut kasvoivat yhdessä "kasassa" aivan kuin joukkovoimalla saataisiin pidettyä rikkaruohot loitolla. Aivan kuin siemenet olisi vain kaadettu yhteen kohtaan.

Sipulia...

Punajuuret

Tämä kasvimaa oli kaukana siitä miltä oman äitini melkeinpä sotilaallisen suorissa riveissä ja millimetrintarkoin välein kylvetyt porkkanat, sipulit jne. näyttivät.  No, parempi olla puuttumatta toisten puuhiin, jokainen puutarhuroi tyylillään...

Kun perustettavan palstan kaikki istutuskuopat oli saatu kasteltua (täytettyä vedellä) alkoi istutus. Tähän hommaan sain osallistua. Ja huvituksekseni totesin, että ei minun työnteon vauhtini ainakaan jälkeen jäänyt paikallisesta... Ihan niin kuin olin arvelllutkin! Hauskaa oli myös se että apupoika Manolis vain ojenteli taimia minulle ja Sganiokselle itse likaamatta käsiään multaan. Töiden lomassa Sganios välillä huuteli lapsille varmistaakseen, että mitään ei ole rannalla sattunut.

Mutta kylläpä käsien likaaminen ja jotain konkreettista aikaan saaminen tuntui hyvältä. Tosielämän FarmVille!











Ja siinä ne nyt ovat: istuttamani kahdenlaiset munakoisot, kesäkurpitsat ja vesimelonit. Toivottavasti tein homman oikein (Sganios kyllä vahti ja opasti tarvittaessa) jotta kasvit kasvavat ja tuottavat paljon satoa.

Kun istutustyöt oli saatu päätökseen kävin meressä huuhtelemassa kädet, jalat ja ne multaiset crocs-sandaalit. Tukisiteen saisin pestyä hotellilla.

Ja kuin ihmeen kaupalla yhtäkkiä alkoi sataa! Ensin vain muutamia pisaroita mutta sitten jo ihan kunnon sadetta. Palasin takaisin palstalle ja huikkasin miehille: "Jaa, se taitaakin olla lokakuu nyt!" Miehet nauroivat. Hauskaa tämä oli siksi, että juuri edellisenä iltana Sganios oli vannonut, että täällä ei varmasti sada ennen lokakuuta pisaraakaan. Totesin että aito suomalainen kyllä tuo sateen mukanaan minne meneekin... ja nyt sade tuli juuri oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.

Sadetta!

Hommat oli saatu päätökseen ja oli aika lähteä takaisin. Manolis uhrautui sateessa matkustamaan auton lavalla, me muut ahtauduimme sisälle. Tytär istui isänsä sylissä ja minä sain syliini lapsista toisen, Mihailiksen. Ihan samanlaista lapsuutta minäkin veljieni kanssa vietin; isän ja ukin kanssa milloin traktorin kyydissä, milloin huojuvan heinäkasan päällä peräkärryssä.

Saavuttuamme takaisin kylään ja hotellille työrupeamamme sai vielä arvoisensa päätöksen kun taivaanrantaan ilmestyi suuri, kaunis sateenkaari. Ja sen sateenkaaren pää osui suoraan niille kohdin missä Sganioksen puutarha sijaitsi.

Suorastaan maaginen näky!