Ei yhtään hullumpi paikka tämä Leros!

Nyt olen kunnolla yskän ja flunssan kourissa, olo on saamaton, vetämätön ja tukkoinen. Yskin, pärskin ja niistän koko ajan. Kuumeiselta olo ei kuitenkaan tunnu, tosin ei minulla ole mittaria millä mitata. Kotipuoleen soitellessa äiti voinnistani huolestuneena kyseli olinko mitannut kuumeen. Kai olin ottanut kuumemittarin tällekin reissulle mukaan? "Miten niin tällekin reissulle?" kysyin. Ja niin äiti kertoi hauskan tarinan kuinka lapsena olin ollut karkaamassa kotoa ystäväni Eveliinan kanssa. Ja tärkeimpinä tavaroina olin pakannut kuumemittarin mukaan. No, vuosien saatossa olen huomannut, että pakkaaminen ei selvästikään ole oikein minun heiniäni...

Kun raahustin joskus puolen päivän aikaan maanantaiaamun aamupalalle Taverna Psaropoulasiin, sain huolestuneita katseita osakseni. Georgos huomasi, että kaikki ei ole hyvin. Rauhoittelin, että kunhan saan aamiaista, kahvia erityisesti, niin eiköhän tämä tästä. Evangelista tuli myös keittiöstä,  huolestumaan flunssastani. Pyysin häntä tekemään hyvän munakkaan ja vahvaa kahvia.






Sain eteeni munakkaan ja kahvin lisäksi Strepsils kurkkutabletin. "Tämän otat sitten ruuan päälle" Evangelista sanoi kreikaksi - ihanaa Evangelistan kreikkaa jota minäkin ymmärrän!

Siinä istuinkin sitten aika tovin, mitäpä minulla muutakaan tekemistä. Kirjoitin blogia - se on nyt tällä reissulla ollut aina pari päivää jäljessä, pahoittelut - ja järjestelin valokuvia kamerasta koneelle. Vuorotellen Georgos, Evangelista ja tavernan isäntä Apostolis kävivät juttusillani.

Taverna Psaropoula kuvassa etualalla

Ja kohta Georgos kiikuttaa minulle kahvikuppia jossa on jotain valkoista kuumaa juomaa. "Juo se, se on perinteistä kreikkalaista lääkettä flunssaan" hän kehotti. "Evangelista teki sen sinulle". Juoma oli supermakeaa ja maistui karvasmantelilta. Yksi lempimakujani! Vaikka makea juoma oli kuin siirappia join kupillisen kiltisti ja se varmasti tekikin ihan hyvää. Sain vielä kaupan päälle Evangelistalta ComtrexCold nimistä lääkettä. Hän olisi antanut minulle koko paketillisen. Nyt jouduin jo kieltänytymään kaikesta huolinnasta, en missään tapauksessa ottaisi koko paketillista tabletteja ilmaiseksi! Neuvottelun tuloksena suosuin ottamaan vajaan blisterin hätävaroiksi. Kreikankielisestä pakkauksesta en tietenkään ymmärtänyt mitään, enkä varmasti syö lääkkeitä joista en tiedä mitä ne sisältävät! Niinpä Google apunani selvitin, että lääke sisälsi parasetamolia (esim. Panadol) ja pseudoefedriiniä (Duact) sekä jotain antihistamiiniä ja jotain yskänärsytystä lievittävää ainetta. Varmasti ihan kelpo yhdistelmä tähän tilaan.

Mistä tämä ylitsevuotava ystävällisyys, huolenpito ja vieraanvaraisuus? Jotenkin tämä kaikki tuntui melkein yliampuvalta. Siihen löytyy selitys.

Leros kaipaa kipeästi turisteja. He kaikki; Georgos, Apostolis, hotellin omistaja Nikos olivat ihmeissään missä kaikki turistit ovat. Heillä on täällä kaikki viimeisen päälle valmiina, huikeat paratiisimaisemat, hyvät palvelut, mieletöntä tuoretta ruokaa..... Aikaisemmin turisteja oli, nyt ei.

Ei kukaan tänne mitään ryysistä kaipaa, mutta muutama turisti enemmän ei haittaisi. Georgos sanoi että kreikkalaisia turisteja tulee tänä vuonna olemaan paljon vähemmän talouskriisin ansiosta. Katselin ulapalle. Siellä keinuivat huikean hienot purjeveneet ja jahdit lahden suojassa ankkurissa.


Niin, ne joilla oli varaa - kotimaiset ja ulkomaiset - vuokrasivat veneen ja tulivat näille pienille saarille "kellumaan". Toki he käyttivät joskus satamapalveluita ja kaupassakin oli käytävä. Iltapäivisin ja iltaisin he rantautuivat pienillä kumiveneillään syömään illallista tavernoihin, mutta he yöpyivät veneillään. Tähän aamuun mennessä olin tajunnut oikeasti olevani ainut asukas isossa 4 tähden hotellissa. Nyt ymmärsin miksi huone merinäköalalla ja ilmaisella minibaarilla kannatti myydä 40 eurolla.

Tässä valossa tuli mieleeni että ehkei Georgos ollut koskaan yrittänytkään soittaa sinne toiseen hotelliin. Niin saumatonta yhteenpelaamista tavernan ja hotellin yhteistyö ja vieraanvaraisuus olivat. Mutta mitäpä sillä väliä, he saivat minut jäämään tänne. Ja olen jo nyt saanut enemmän kuin vastinetta rahoilleni.

Koska en todellakaan tehnyt maanantaina nukkumisen lisäksi yhtään mitään, paitsi kerran kävelin sataman päästä päähän, kerron teille vielä yhden syyn sille miksi Leroksella ei ole turisteja. Ja se on se saaren synkkä ja erikoinen menneisyys mitä jo eilen sivusin.

1960-70 luvuilla Kreikan sotilasjuntan aikaan Leroksella sijaitsi pahamaineinen sisäisten poliittisten vankien keskitysleiri. Kidutuskeskus.
Tämä on jo sinänsä tahra kauniin saaren historiassa mutta ehkä kuitenkin se mikä turisteja eniten pitää saarelta poissa on saarelle vuonna 1959 perustettu mielisairaala. Kreikan hallitus päätti - karusti sanoen - että suljetaan kaikki hullut ja kehitysvammaiset samalle saarelle ja pidetään heidät siellä. Vuonna 1989 saari sai ikävää kuuluisuutta läpi Euroopan kun kävi ilmi että terveydenhuoltoon tarkoitettuja varoja oli käytetty väärin ja potilaiden olot sairaalassa olivat kehnot. 

Vaikka saarella edelleenkin toimii mielenterveyteen keskittyvä hoitolaitos ja saaren maine "hourulana" pysyy tiukassa, toivoisi että turistit löytäisivät saarelle ja matkailu aluella elpyisi. 

Iltapäivällä Apostolis kävi pahoittelemassa minulle ettei millään ehtisi viemään minua linnoitukselle tänään, hänellä oli niin kiire työasioiden kanssa. Sanoin etten missään tapauksessa olisi harmissani, en oikein tainnut edes olla siinä kunnossa että olisin jaksanut lähteä nähtävyyksiä katsomaan.

Niin, huomenna olisi jo tiistai ja olin päättänyt lähteä Rodokselle ajoissa, päivää ennen kotimatkaani. Näin se vaan tämäkin saarihyppely alkaa olla loppusuoralla. Vaikka aina kotiinlähtö harmittaa - varsinkin kun nyt on vasta täysin rentoutunut - tuntuu silti nyt siltä että joutaahan täältä jo kotiin sairastamaan. Tällä hetkellä lomaohjelmaksi riittää ulapalle tuijottelu ja kirjan lukeminen, se kai kertoo että arjesta on päässyt irti.